Uuden äärellä

Moni ystävä ja asiakaskin on viime vuosien aikana ehdottanut, että "teidän pitäisi kyllä alkaa kirjoittamaan blogia". Vähän aikaa on rohkeutta kerätty, mutta tässä sitä nyt ollaan, aloittamassa Ekastran joukkueen blogia, teemana tietysti meidän "Rakkaudesta Rakentamiseen".
Blogin tarkoituksena on kertoa normiface julkaisuja enemmän projekteistamme ja niiden etenemisestä. Asiakkaiden luvalla tietysti. Yritetään saada mukaan myös niitä hulvattomia hetkiä, joita arjessa tällä porukalla aina välillä koetaan. Elämän makuisia juttuja, rakentamisesta ja vähän vierestäkin.
Allekirjoittanut on touhunnut Ekastran taustajoukoissa jo yli puolet iästään ja kohta siirryn ihan virallisestikin vetovastuuseen toiminnasta. Tämä blogiviritelmä on ensimmäinen laatuaan, joten katsotaan mitä tästä tulee! Kehittyminen tapahtuu tunnetusti useimmiten epämukavuusalueen puolella.
Ensimmäisenä alusta loppuun seurattavana kohteena meillä on vapaa-ajanrakennusprojekti, joka alkaa rantasaunan rakentamisella näinä päivinä. Tässä kohteessa Ekastra vastaa kokonaisurakasta, vastaavana työnjohtajana toimii Jari Heino ja pääsuunnittelijana Eero Korhonen Arkkitehtitoimisto Eero Korhonen Oy:stä. Tästä lisää seuraavassa kirjoituksessa; tervetuloa mukaan!
RakkaudestaRakentamiseen




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Odottavan aika on pitkä

Linjakaivo vai perinteinen, kas siinäpä pulma

Rakkaudesta räntäsateeseen